Tarina alkaa kesäkuussa, jolloin armas serkkuni ilmoitti rippijuhliensa olevan elokuun viimeisenä viikonloppuna. Aivonystyräni rupesivat heti kehittelemään lahjaa, itse tehtyä tietenkin. Mielessä kävi erilaisia neuleita ja virkkauksia. Päätin kuitenkin kysyä sankarin toiveita hänen äidiltään. Pienen johdattelun jälkeen päästiin käsityöaiheisiin. Toivelistalta löytyi mm. jättityyny.

Seuraavaksi käännyin sankarin puoleen ja kyselin tarkempia vaatimuksia. Tyynyn pitää olla iso lattiatyyny, jota voi pitää sängyllä. Väri saa olla ruskea, vihreä, turkoosi tai joku muu vaalea luonnonväri.

Päässäni kypsyi erilaisia ideoita ja ajatuksia, joista suurin osa karsiutui kangaskaupassa (eli sopivia kankaita ei löytynyt). Jouduin aloittamaan ideoinnin alusta kaupassa. Materiaaliksi valitsin intianpuuvillan, jota käytän muutenkin mielellään sisustusjutuissa. Värit nappasin tietenkin syksyn muodista: turkoosi/petroli ja ruskea. Nyt puuttui enää itse ompelutyö.

Kaikki tämä tapahtui siis kesäkuun alussa. Ajattelin: "Kerrankin olen hyvissä ajoin tekemässä lahjaa. Voi tehdä rauhassa ja huolella." Huomasin kuitenkin maanantaina koskemattomat kankaat makuuhuoneen nurkassa ja tajusin rippijuhlien lähestyvän. Pikainen vilkaisu kalenteriin kertoi ainon mahdollisen ompelupäivän olevan lauantai. Jotenkin onnistuin vielä pitkittämään aamua niin, että pääsin ompelemaan vasta kolmen jälkeen. Nyt tyyny on kuitenkin valmis ja onnistunut. Kuvan laitan vasta juhlien jälkeen, ettei sankari vain näe lahjaansa etukäteen.

Tänään tuli taas todistettua viime tipan hyvät puolet. Pakon edessä kiireellä ihminen pystyy ihme suorituksiin ja tulos on taatusti parasta mahdollista. Jos olisin aloittanut ompelun jo kesäkuussa, olisin tuhrannut ompeluun aikaa kokonaisen viikon (eli vähintään 5 iltaa). Lisäksi olisin jahkaillut kaikkien eri toteutusvaihtoehtojen välillä loputtomiin. Nyt piti vain valita yksinkertaisin ja nopein tapa ja vain tehdä. Samoin on kaikkien muidenkin asioiden kanssa. Viime tipassa saa parhaat ideat!