Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.01.2008 - 12:14
Huomasin päivittäneeni blogia viime vuonna vain muutaman kerran. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi käsitöitä tehny tai lankaa hamstrannut. Tässäpä ensialkuun parit sukat ja lapaset...



Mummo sai 90-vuotislahjaksi ihanat Aino-sukat. Ohjeen löysin Ullasta. Langaksi valitsin Regian silkin. Vaikka lopputulos on kivasti helmiäinen ja pehmoinen, en ihastunut lankaan. Neulominen oli jotenkin hitaampaa ja langan kierre purkautui jatkuvasti. Puikot oli 2mm bambut.



Syksyllä työkaveri tilasi ensisukat vauvalleen tai paremminkin parivuotiaalle esikoiselle ja mustat lapaset teini-ikäiselle tytölle. Ensisukkiin löytyi Nallea varastosa ja perussukat syntyivät hetkessä.



Pienen tutkimuksen (=teinien tarkkailua kaupungilla) ja tuttavien konsultoinnin jälkeen päädyin tekemään avian peruslapaset kiilapeukalolla. Kokeilin tällä kertaa Isoveljeä. En ole aikoihin tehnyt mitään niin paksusta langasta. Aluksi oli heiman outo tehdä lapasta, jossa puikolla oli vain muutama silmukka. Kaikkeen tottuu...Lapasten jälkeen palasin taas tuttujen ohuiden lankojen pariin ja jatkoin alpakkapaitaa Dropsin alpakasta. Sekin on melkein valmis :)


02.10.2007 - 20:13
Kevät ja kesä vierähtivät hurjaa vauhtia. Neulomaan ei paljon ehtinyt, mutta jotain sain valmiiksi ennen heinäkuun Ranskan reissua.

Esittelyssä viralliset EB-sukat:


Ohje:sovellus Jaywalkereista
Lanka:Regia 4-väriä
Puikot: 2,5 mm bambut
Sukat on neulottu kolmeen kertaan. Aina oli juku kohta pielessä, mutta lopulta niistä tuli todella istuvat ja hyvät.
04.03.2007 - 17:16

Elämäni ensimmäinen neulottu pitsihuivi on valmis. En ymmärrä, miten olen selvinnyt tähän asti ilman pitsineuleita. Tämä on todella addiktoivaa...

Malli: Swallowtail shawl (IK fall 06)

Lanka: Silvia (500 m/50 g) alle 50 g

Puikot: 3 mm pyöröt

Huivi menee äidille ja pääsee toivottavasti kovaan käyttöön. Silvia oli todella pehmoista, miellyttävää ja erittäin riittoisaa neulottavaa. Nyt valitsisin puikoiksi 4,5 mm pyöröt, mutta aloitushetkellä oli tarjolla vain kolmoset.

Itse pidän huivissa eniten tuosta reunan "nyppykuviosta", vaikka sen neulominen olikin kaikkein työläintä. Parasta huivissa on kuitenkin sen keveys ja pehmeys. Suunnittelin tekeväni itselleni valkeasta merinosilkistä Kirin, mutta taidan jopa harkita tätä.

Ennen huivia harjoittelin pitsineuleita omaan jakkuun. Kuva on ihan hirveä, mutta jakku oikeasti todella hyvä. Novitan ohjeet ovat yleensä minun käsialalle tai kropalle liian suuria kuin myös tämä. Aloitin takakappaletta ja olin saanut neulottua ensimmäiset mallikerrat. Mittailin omaa selkääni ja takakappaleen alkua. Päädyn purkamaan koko roskan ja aloittamaan reilut 20 silmukkaa pienemmällä silmukkamäärällä. Kavennukset/ lisäykset ym. tein mututuntumalla osittain ohjeen mukaan. Samalla periaatteella meni etukappaleet ja hihat. Lopputulos oli erittäin istuva ja sopiva jakku.

Malli: 36/Novita kevät 2006

Lanka: Novitan Wool 300 g (?)

Puikot: 4 mm pyöröt (?)

Vielä pari lähikuvaa jakun etumuksesta ja mallikuviosta. Yleensä en pidä noista "ruusukkeista", mutta tähän kukka on kuin piste i:n päälle.

Aiheen vierestä: Olen rakastunut. Tällä kertaa rekkauden kohteena ovat Tuomo, Matti Johannes Koivu, Jippu ja Amy.

02.02.2007 - 17:44

SNY:n lähettämät Maijat ovat miettineet pitkään, miksi haluavat muotoutua. Parit lapaset on ollut alulla, mutta koskaan ei ole päästy paljon peukaloa pidemmälle. Onneksi bongasin talven knittystä ihanaisen pipon.

Malli: Center Square Knittystä omilla muokkauksilla

Lanka: Maija ruskea ja valkoinen kaksinkertaisena, vajaa 50 g kumpaakin

Puikot: 5 mm babusukkapuikot

Aluksi tein pipon aivan ohjeen mukaan (silmukoita oli kyllä enemmän), mutta siitä tuli onnettoman lyhyt. Tänään sain purkaa eilistä yötyötä reilun puoli tuntia. Päätin nimittäin, etten pura kuvioneuletta.  Piti siis purkaa luodut silmukat ja ribbi, joka päätyi pieneksi lankasilpuksi kärsimättömän purkajan käsissä. Neuloin sitten ruskealla muutaman kierroksen sileää "ylösalaisin" ja päälle ribin. Nyt pipo tuntuu oikein sopivalta ja ylettyy jopa korville ü

Vielä olisi jäljellä Maijaa vihreänä ja ruskeana toiseen pipoon...pitäähän ihmisellä pipoja olla...

01.01.2007 - 10:00

Aloitetaan vanhimmasta jutusta eli O.O.K:sta. Marraskuun tekeleeseen osallistuin, mutta on jäänyt tekele esittelemättä. Aiheena oli jouluinen pussukka. Sovelsin sitä vähän omiin tarpeisiin. Reilun vuoden olen aikonut tehdä "lehtitelineen" sohvankäsinojalle. Kangaskin on ollut valmiina, mutta en ole keksinyt sopivaa muotoa telineelle. Joulupussukasta ajatukseni siirtyi heti tonttulakkiin, josta sain muodon telineelle. Muuta jouluista "pussukassani" ei ole, mutta sitä onkin tarkoitus käyttää ympäri vuoden. Tällainen siitä sitten tuli.

Kangas: Pohjakangas Intian puuvillaa ja kuori silkkistä verhokangasta

Malli: omasta päästä tai tonttulakista

JYV-vaihto on ohitse ja paketit avattu jo aikoja sitten. Omasta paketistani löytyi pajlon kivaa tavaraa neulojalle: pehmoiset sukat ja kämmekkäät, puikkoja, koukku, lankaa ja lisää lankaa sekä tietenkin herkkuja. Lähettämäni paketti ehti onneksi perille jouluksi ja sieltä löytyi sukat Austermanin Stepistä, possu ja suklaata. En saanut itse kuvattua paketteja missään vaiheessa, mutta onneksi parini kuvasi kummankin paketit.

Vuoden vaihtuessa on mukava listata valmiit työt ja ihmetellä miten on ehtinyt kaiken tekemään. Olen käynyt salaa lisäilemässä vuoden aikana valmistuneita töitä tuonne galleriaan. Vielä muutama työ on kuvaamatta, mutta enköhän saa nekin sinne piahkoin lisättyä.

Kirjoittaja
Tuhansia tarinoita neuleista ja muista käsitöistä.
valmistumassa

Melkein valmista

  • villatakki

Pahasti kesken

  • 3/4 hihainen paita
  • taulu
  • viltti jämälangoista
  • hame ja toppi
aloittamatta
  • fleece-liivi
  • hame & toppi tai mekko
  • merkattu liina (uusi aluevaltaus)
sivupohjia

Käytössä Kerällä Piristysruiskeelta

Nappi